Ojansivu ja Vuorela 20 joukossa MM-hiihdoissa

Julkaistu 26.02.2016

Jämin Jänteen nuorukaisten parhaat suoritukset nuorten MM-hiihdoissa olivat Antti Ojansivun 19. ja Markus Vuorelan 20. sija. Ojansivu hiihti tuon perinteisen hiihtotavan 15km kisassa alle 23-vuotiaisen sarjassa. Vuorelan noteeraus tuli puolestaan alle 20-vuotiaiden sarjassa 15km vapaan hiihtotavan kisassa.

MM-kisat käytiin ankarasta lumipulasta kärsineessä Romanian Rasnovissa lämpötilan ollessa korkeimmillaan 15 astetta. Järjestäjät kykenivät tekemään säilölumesta latua 2.5km. LIsäksi hiihtomatkoja jouduttiin lyhentämään ja kisojen aikataulua tiivistettiin kahdella päivällä.

Rasnov MM-nuoret

Ojansivun paras kilpailu sujui tasaisesti sijoituksen ollessa kaikissa väliaikapaikoissa suunnilleen loppusijan paikkeilla. Eroa voittajaan tuli reippaanlaisesti 2:49.

- Tänään tehtiin suksella todella isoja eroja. Ladulta löytyi kaikkea mahdollista eli vettä, lunta ja hiekkaa, sanoi Ojansivu kisastaan.

Sprintin karsinnassa Ojansivu kaatui ja putosi jatkosta. 15km vapaan hiihtotavan kilpailu oli Ojansivulle iso pettymys sijoituksen ollessa vasta 33. Ojansivu oli samalla matkalla Imatran SM-hiihdoissa kuudes ja tämä oli selkeästi miehen päämatka MM-hiihdoissa.

- Tänään vaan ei toiminut yhtään mitään, totesi pettynyt hiihtäjä.

15km vapaan kisa oli Vuorelan ainoa henkilökohtainen matka. Vuorelan kisa puolestaan oli väliaikoja seuraten hieman laskuvoittoinen. Ensimmäisissä väliajoissa mies oli kahdeksas ja sen jälkeen sijoitus tasaisesti hieman tippui jokaisella väliaikapaikalla.

- Sillälailla harmittaa, kun tietää, että olis ollu otettavissa vaikka mitä. Kun viiden kilsan jälkeen piti lähteä kiristämään, niin sääriin sattui jo ihan hemmetisti. Baana oli niin jäinen. Mutta tyytyväinenkin olen, kun huomaa, että kunnossa ei ole vikaa, sanoi Vuorela MM-debyytistään.



YHTEISTYÖKUMPPANIT